Miten päädyin Vuoden Tulokkaaksi

Morjens,

vaikken pidäkkään itseäni kovin suurena auktoriteettinä stand up asioissa, eikä tätä ole tarkoitettu ”tee näin -oppaaksi”, niin ajattelin kertoa kuinka olen itse tehnyt töitä viimeiset kolme ja puoli vuotta stand upin parissa.

Matka on ollut hauska, mutta paikoin raskas ja kivikkoinen, mutta ehdottomasti tekemisen arvoinen. Paras päätös mitä olen ammatillisessa mielessä tehnyt.

Miten kaikki alkoi

Kiinnostuin stand upista heti ensimmäisen kerran kun näin sitä. Sitten aloin seuraamaan Conan O’Brienia ja toivoin aina että lopussa olisi bändin sijaan koomikko. New Yorkin matkan jälkeen vuonna 2003, jossa kävin katsomassa paljon stand uppia, menin kurssille jonka vetäjänä toimi Markku Toikka. Ja sitten heti perään tein ensimmäisen keikan 3.3.2012 Artturissa Tampereella. Nyt noin sataviisikymmentä keikkaa myöhemmin voitin vuoden tulokas tittelin.

Miten toimia alussa

Nämä ovat sis toimineet minulle. Nämä eivät ole yleispäteviä ohjeita joita kaikkien kannattaa noudattaa, mutta uskoisin että joillekkin saattaa olla hyötyä.

Alkuun kokeilin kaikkea mitä mahdollista oli koettaa. Vaihdoin settiä joka kerta, tein suuria rytmillisiä kokeiluja puheeseen ja kirjoitin koko ajan uutta sekä parantelin vanhaa. Yritin löytää sitä mikä toimii parhaiten.

Opettelin pois kaikki haittaavat maneerit kuten päänrapsutuksen ja edestakaisin kävelyn; laitoin peukalot koukkuun ja tungin ne farkun taskuihin, laitoin jalat haralleen ja en liikkunut mihinkään koko keikan aikaina. Viisi keikkaa meni ja niin meni maneeritkin.

Opettelin puhumaan selkeästi mutta nopeasti, mikkitekniikka on järjettömän pieni, mutta elintärkeä osa esiintymistä.

Nauhoitin keikkoja mutta en kuunnellut kaikkia. Virhe. Oppimiskäyrä olisi ollut paljon jyrkempi.

Tein ekaan vuoteen noin 70 keikkaa ja muuutin periaatteessa joka keikalle jotakin setissä. Tämä on ikuisuusaihe, kannattaako niin tehdä? Minun mielipiteeni on se, että jos alkuun lähtee keikat ok, niin kannattaa vetäistä samalla setillä, että saa siihen hyvän tatsin ja oppii elämään sen kans niin ettei mene sekaisin kun jotain yllättävää tapahtuu.

Ja sitten kun tulee se eka lavakuolema tai hommat menee hyvin ulkomuistista, niin voi alkaa vaihdella ja hioa settiä. Itse halusin kehittyä kirjoittajana, joten kirjoitin lisää, muutin settiä ja uskoin juttujen voimaan.

Perusperiaata on kuitenkin niin, että uran alussa parhaalla setillä koko ajan. Jos luulet/tiedät kirjoittaneesi uuden ja paremman jutun kuin vanhassa setissä niin lavalle vaan sen kanssa. Laita se ekaksi jutuksi niin tiedät heti onko se hyvä.

Kirjoittamisen ja esiintymisen kiero suhde

Nyt tajuaa että ainakin yhtä tärkeää, tai jopa tärkeämpää on se, kuinka jutun kertoo. Karkeasti voisi jakaa niin, että voi kertoa hauskoja juttuja tai juttuja hauskasti. Jos onnistuu yhdistämään noi kaksi niin silloin alkaa aitaa kaatua huolella.

Hyvin kirjoitettu juttu parantaa esiintymistä, hyvä esiintyminen parantaa kirjoitetun jutun tasoa.

Mitä kaikkea voi muuttaa esiintymisessään

Olen yrittänyt koko ajan purkaa esiintymistäni osiin. Miettiä mitä pitää tehdä paremmin. Juttujen lisäksi olen kokeillut eri puherytmejä, opetellut erikseen sen kuinka menen lavalle ja minkä ensivaikutelman annan, mitä sanon mikkiin ensimmäiseksi, millä äänellä puhun, miten valmistaudun ennen keikkaa. Uskon siihen että kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vähentääkseni muuttuvia tekijöitä vedin ekat 50 keikkaa samoilla vaatteilla. Typerää pilkunviilaamista mutta tulipahan tehtyä. Tosin vieläkin tulee käytetty aika usein samaa paitaa ja farkkuja. En ole oikein halunnut lähteä tekemään sillä saralla mitään erityistä.

Yleisesti ottaen ajattelen esiintymisen menevän niin että ajattelen karrikoidusta yleisöä yksilönä, yhtenä ihmisenä. Ja kun tapaa uuden ihmisen on hyvä esitellä itsensä, kertoa itsestään jotta hän ymmärtää mistä ”kulmasta” kerron juttuja ja yksinkertaisesti kuka minä olen. Ja se esittely siis tehdään niillä jutuilla. Monesti olen kuullut että ekaksi pitää kertoa paras juttu ja viimeiseksi toiseksi paras. Saattaa olla niin, minä kuitenkin kerron alkuun varmoja juttuja, jotka 100% todennäköisyydellä saavat yleisön naurahtamaan. Ne esittelevät kuka minä olen ja siltä pohjalta on paljon helpompi jatkaa. Isompien naurujen aika on sitten myöhemmin.

Ja yleensäkkin lavalla mentäessä on hyvä heittää joko varma juttu, huomio yleisöstä, omasta itsestä tai tilanteesta jonka kaikki tunnistaa. Se kertoo yleisölle heti sen että tämä henkilö ymmärtää missä on, eli se lisää luottamusta ja helpottaa nauramista. Esimerkiksi jos bussipysäkillä menet ihan kylmiltään kertomaan vitsin ilamn mitää esittelyjä, niin naurut ovat epätodennäköisemmät kuin etttä kertoisit vitsisi kaverillesi.

Mitä tämä kaikki on sitten hyödyttänyt, voitte itse katsoa eron.

Tässä toinen keikkani, 7.3.2012 Huurupiilosta: https://www.youtube.com/watch?v=O8vxldh2Itk&list=UURNCOsCBofQ0jT1b2yqie3w

Ja tässä Naurun Tasapainon ekan jakson veto: http://areena.yle.fi/1-3021924 tai tulkaa keikalle. Lupaan että eroa on.

Nyt tulee tärkein mielestäni ylivoimaisesti tärkein asia: luovu jutuista jotka eivät toimi!

Jos juttu toimii kahdeksan kertaa kymmenestä, niin siitä pitää luopua tai sitä pitää muuttaa. Jopa 9/10 on liian heikko. Tämä on minusta kylmää faktaa enkä edes halua kirjoittaa perusteluja. Muuten jossain vaiheessa alkaa paskaa sataa niskaan eikä ammattilaiskehiin ole asiaa. En tiedä onko minullakaan vielä, mutta se ei ainakaan saa jäädä suoritusvarmuudesta kiinni.

Walamiehen Tomilta kuulin ohjeen joka meni tiivistettynä näin: ”naurut, edes pienet, vähintää 20 sekunnin välein.” Jos on minuutin set up ja vitsi ei lähde, niin sitten seuraavan minuutin set upin jälkeen on ollut hiljaista 2 minuuttia, ja se ei ole hyväksyttävää. Alla on traileri elokuvasta jonka katson säänöllisin väliajoin. Jeff Foxworthy kertoo siinä mikä ero on vitsillä ja loistavalla vitsillä. Se kannattaa sisäistää.

 

Sitten listataan loput

Itse lasken, oli se miten typerää tahansa, kuinka monta naurua tulee minuutissa. Se on minulle mittari joka ei huijaa. Ei ole tyylipisteitä, on nauruja.

Älä ylitä annettua aikaa. Tämän virheen olen tehnyt ja saanut siitä oikeutetusti myös kuulla. Anteeksi, vielä kerran.

Juttujen on hyvä ola helposti lähestyttäviä. En sano että yleisön persettä tarvii nuolla, mutta Suomen kokoisella markkinalueella harvalla on varaa valita kenelle esiintyy. Juttujen periaatteessa pitää toimia kaikille lukiolaisista vanhustentalon asukkaisiin. Ja se on sama minkä tyylin valitsee. Voi olla kantaaottava, voi olla vitsimies, jos yleisö nauraa niin kaikki on hyvin. Itse haluan kirjoittaa niin hyvän pilluvitsin että se lasketaan taiteeksi, mieluusti niin että Liisa Kukkola itkisi onnesta kun kuulisi sen.

Tämä on sosialinen ala: ”Kaikkia ei tarvi miellyttää, mutta ei kannata olla vittumainen. Ole oma itsesi, ole hiljaa jos ei ole järkevää sanottavaa, älä tee ihmisten elämää vaikeaksi, älä yritä päteä, maksa kyytisi, jos lainaat rahaa niin maksa ne takaisin.” Perusjuttuja. Tiivistääkseni lainaan Jim Jefferiesiä: ”Don’t be a cunt”.

Sinut huomataan jos olet hyvä. Sinut huomataan nopeammin jos olet parempi – > Tee itsestäsi niin hyvä, että sinua ei voi sivuuttaa. Jos olet joka kerta illan paras, oli lauteilla ketä vaan, niin ne lasikatot murtuu ja portit aukeaa. Koska aina tulee hetkiä, jolloin miettii miksi en etene, miksi kaikki myöhemmin aloittaneet menee ohi oikealta ja vasemmalta? Silloin olen ajattellut niin, että jos olisin yhtä hauska kuin Leikola tai Hedberg niin pääsisinkö silloin klubeille? No pääsisin, ja taas on alkanut kirjoittaminen maistua.

En muista kuka sanoi, taisi olla Lindstömin Jukka, että suomen stand up -skenessä maine seuraa puoli vuotta taitotasoa perässä. Kärsivällisyys on hyve. Itsestä se vaan tuntuu AINA siltä että maine on noin kaksi vuotta perässä vaikka olisit aloittanut vuosi sitten.

Muista kysyä kuinka keikka meni. Älä kerro itse miten se upposi yleisöön. Oma näkemys voi olla hyvin toisenlainen kuin totuus

Erilaisia tapoja treenata toki löytyy, jotkut treenaa improa vaan juttelemalla kaupungilla tuntemattomille, jotkut katsoo paljon stand uppia Youtubesta, jotkut lukee kirjoja. Itse teen edellä mainuttuja harvoin. Minun tapa tehdä on se, että kun tulee jokin aihe mieleen niin kirjoitan sen ylös ja laitan siihen jonkinlaisen tagin minkä kokonaisuuden alle se voisi mennä. Sitten kun löytyy kuningasidea, niin kaivan kaikki muistiinpanot aiheeseen liittyen esiin ja alan koota niistä kokonaisuutta. Eli yritän aina rakentaa temaattisesti ehjän viisi minuuttisen jotta yleisön on helpompi seurata ja siinä edes näyttäisi olevan joku juoni siinä mitä puhun. Mitä taas suosittelen niin menkää katsomaan stand uppia, siis ammattilaisten tekemää stand uppia. Kiinnittäkää huomiota kuinka paljon, millä tahdilla ja miten isoja nauruja tulee.

Loppuun vielä tälläinen ajatelma: Kaikki on sinusta itsestäsi kiinni, kaikki on sinun vastuullasi. Joten jos olet sitä mieltä että kirjoitin täyttä paskaa, niin se on ok. Tee toisin, koska sinä tiedät paremmin mikä sinulla toimii. Minäkin tiesin ja hakkasin päätä seinään kunnes kokeilin jotain muuta ja tiesin paremmin. Kysy ammattilaisilta neuvoa, osalta olen saanut aivan helvetin hyviä neuvoja, osalta ihan paskoja. Itse päätin mitä noudatin.

Ja lisäksi vielä uusille Vuoden Tulokas finalisteille: minä voitin kisoja vasta sen jälkeen kun lopetin kilpailemisen ja menin tekemään parhaan mahdollisen keikan.

You don’t rise to the occasion, you sink to the level of training”.

Rennosti niin hyvä tulee, Apollo on loistava paikka esiintyä. Mahtava ilta tulossa!

Ja vielä, nämä olivat minun mielipiteitäni. Toivottavasti oli apua.